Maastoratsastukset

Valitsemme jokaiselle oman islanninhevosen ratsastuskokemuksen mukaan. Saamme perusohjeet ratsastuksesta ja kun olemme ottaneet tuntumaa eri askellajeihin, lähdemme maastoon oppaan johdolla. Ratsastamme polkuja ja metsäteitä pitkin ryhmän taitotason ja kelin mukaan.

Töltin Taikaa vaaramaisemassa

Tutustutamme retkeläiset ratsastamaan viikinkien hevosilla ja kokeilemaan töltin taikaa kauniissa Kolin luonnossa. Ratsastamme Ursanvaaralle mistä voimme ihailla Kolin korkeinta huippua.

Saatavuus: ympäri vuoden
Lähtöaika: sopimuksen mukaan päivänvalon aikana
Kokonaiskesto: 1 / 1,5 / 2 tuntia
Ryhmäkoko: minimi 2 hlöä, max 6-8 kokemuksen mukaan.
Soveltuvuus (kenelle) / vaikeusaste: sopii kaikille kohtuullisen kunnon omaaville, myös kokemattomille, jotka haluavat tutustua hevosiin ja ratsastukseen. Pyrimme muodostamaan ryhmät siten, että ratsastajat ovat kokemustaan vastaavassa ryhmässä. Mikäli tuttu seurue haluaa lähteä samalle retkelle ja ryhmässä on kokeneita ja kokemattomia ratsastajia, maastossa edetään kokemattomien ehdoilla.

Kulttuuria Ollilan perinnetilalle

Ratsastamme kansallispuistoon tutustumaan perinnetiloihin Turulaan ja Ollilaan jonka upea entisöity pihapiiri pistoaitoineen ottaa vieraat vastaan. Kesällä voimme nähdä myös kyytöt ja lampaat laitumella.

Saatavuus: ympäri vuoden
Lähtöaika: sopimuksen mukaan päivänvalon aikana
Kokonaiskesto: 1,5 / 2 / 2,5 tuntia
Ryhmäkoko: minimi 2 hlöä, max 6-8 kokemuksen mukaan.
Soveltuvuus (kenelle) / vaikeusaste: sopii kaikille kohtuullisen kunnon omaaville, myös kokemattomille, jotka haluavat tutustua hevosiin ja ratsastukseen. Pyrimme muodostamaan ryhmät siten, että ratsastajat ovat kokemustaan vastaavassa ryhmässä. Mikäli tuttu seurue haluaa lähteä samalle retkelle ja ryhmässä on kokeneita ja kokemattomia ratsastajia, maastossa edetään kokemattomien ehdoilla.

Täyttä laukkaa Paimenenvaaralle

Ratsastamme metsäteitä pitkin. Nousemme Paimenenvaaralle reippaasti töltäten ja laukaten.

Saatavuus: kevät, kesä, syksy
Lähtöaika: sopimuksen mukaan päivänvalon aikana
Kokonaiskesto: 1,5 / 2 / 2,5 tuntia
Ryhmäkoko: minimi 2 hlöä, max 6-8 kokemuksen mukaan.
Soveltuvuus (kenelle) / vaikeusaste: sopii kaikille kohtuullisen kunnon omaaville, jotka ovat ennen ratsastaneet ja hallitsevat ainakin ratsastuksen alkeet. Tölttiä oppii matkan varrella.

Töltillä ja laukalla Pieliselle tai Herajärvelle päin

Ratsastamme rauhallisilla maateillä ja kansallispuiston metsätiellä ja -poluilla tai vaihtoehtona Jeron järven ympäri.

Saatavuus: ympäri vuoden
Lähtöaika: sopimuksen mukaan päivänvalon aikana
Kokonaiskesto: 2,5 / 3 tuntia
Ryhmäkoko: minimi 2 hlöä, max 6-8 kokemuksen mukaan.
Soveltuvuus (kenelle) / vaikeusaste: sopii kaikille kohtuullisen kunnon omaaville, jotka ovat ennen ratsastaneet ja hallitsevat ainakin ratsastuksen alkeet. Tölttiä oppii matkan varrella.

Puolenpäivän retki

Ratsastamme rauhallisilla maateillä, kansallispuiston metsätiellä ja -poluilla, hiihtoladun pohjalla tai Jeron järven ympäri. Pidetään lyhyt evästauko.

Saatavuus: kevät, kesä, syksy
Lähtöaika: sopimuksen mukaan päivänvalon aikana
Kokonaiskesto: noin 4 tuntia
Ryhmäkoko: minimi 3 hlöä, max 6-8 kokemuksen mukaan.
Soveltuvuus (kenelle) / vaikeusaste: sopii kaikille kohtuullisen kunnon omaaville, jotka ovat ennen ratsastaneet ja hallitsevat ainakin ratsastuksen alkeet. Tölttiä oppii matkan varrella.

Kahden päivän vaellus

Ratsastamme rauhallisilla maateillä, kansallispuiston metsätiellä ja -poluilla, hiihtoladun pohjalla tai Jeron järven ympäri. Yöpyminen on Kotkanpesä huvilassa Käränkävaaralla. Kaikki ruokailut (tulokahvit, retkieväät, päivällinen, aamiainen, retkieväät, lounas) sisältyvät hintaan.

Saatavuus: kevät, kesä, syksy
Lähtöaika: sopimuksen mukaan
Kokonaiskesto: noin 28 tuntia
Ryhmäkoko: minimi 4 hlöä, max 6-8 kokemuksen mukaan.
Soveltuvuus (kenelle) / vaikeusaste: sopii kaikille kohtuullisen kunnon omaaville, jotka ovat ennen ratsastaneet ja hallitsevat ainakin ratsastuksen alkeet. Tölttiä oppii matkan varrella.

Alle 12-vuotiailta edellytämme aiempaa säännöllistä ratsastuskokemusta kaikilla retkillä. Painoraja 100 kg.

Pidätämme oikeuden peruuttaa tai siirtää retki ylivoimaisen esteen takia. Varaukset ovat sitovia. Mikäli joudut perumaan varauksen, on sen tapahduttava puhelimitse (ei sähköpostitse tai tekstiviestillä) vähintään kaksi päivää ennen retkeä. Muussa tapauksessa veloitamme 50% retken hinnasta ja mikäli ei ilmoita peruutuksesta tai ilmesty paikalle, veloitamme 100% retken hinnasta.

Retken hintaan sisältyy: hevonen varusteineen sekä ratsastusoppaan palvelut, pakollinen kypärä ja haluttaessa nahkasapsit, kesällä sadetakki, talvella myös kypärälakki.

Tallin hevoset on vastuuvakuutettu, mutta asiakkaille suositellaan omaa tapaturmavakuutusta.